22-vuotias reinarimme Elena Wuorimaa on kevään asustellut Ruotsissa. Päätimme ottaa selvää, millaista elämä lahden toisella puolella on ja mitä Elena tuumailee lajista REINING. Tulkaahan mukaan Elenan haastatteluun!
Niille, jotka eivät Elenaa tunne, kerrottakooon, että Elena Wuorimaa on siis 22-vuotias nuori Inkoosta kotoisin oleva reining ratsastajamme, joka on kilpaillut reiningissä juniorista asti. Ratsastuksen Elena aloitti allround puolelta sekä perinteisen "enkkuratsastuksen" parista, mutta reining vei kuitenkin mukanaan. Elena kertoo, että reining oli aina intohimo hänelle, mutta todellinen kick startin lajiin antoi hevonen nimeltään Haidachino Hollywood, jonka Elenan perhe toi Kanadasta Suomeen. Tämän hevosen kanssa myös alkoi menestyksekäs reining-ura, jonka suurimpia saavutuksia olemme listanneet jutun loppuun.
Reiningissä minua eniten kiehtoo tapa kouluttaa hevosia sekä niiden käsittämättömän vaivaton tapa tehdä asioita. Tunne on sanoinkuvaamaton, kun istut valmiiksi koulutetun reining hevosen selkään ja pääset tekemään kaikki manueverit, et voi olla kuin onnellinen. Löysät ohjat ja täysi vapaus, mutta samaan aikaan luottamus ja kontrolli, sitä se willingly guided on parhaimmillaan.
Elena kertoo siirtyneensä OPEN-ratsastajaksi viime vuonna. Se tarkoittaa, että hän saa nykyään korvausta hevosten kouluttamisesta ja kisaamisesta. Samalla kisaluokat ovat vaihtuneet ammattilaisten Open-luokiksi, ja Non Pro -luokat jäävät historiaan.
Ruotsiin muutto tapahtui siis tänä vuonna. Tila, jonne Elena hevosineen on majoittunut, on nimeltään Stall Skäggetorp, joka sijaitsee Södertäljen lähettyvillä Nykvarnissa. Elenan mukaan tilalla on ammattilaisten puitteet kouluttaa ja ratsastaa reining hevosia. Tilan ison maneesin pohja mahdollistaa liukupysähdysten harjoittelemisen, mikä Suomessa on aina Elenan mielestä ollut vaikeaa.
Kuvat: Elena Wuorimaa tallin tiloja, Skäggetorp maneesi
Päiväni alkaa aikaisin aamulla, kun päästän kaikki hevoset ulos. Ennen ratsastamista huollan maneesin pohjan, jonka jälkeen ratsastan kaikki koulutettavat hevoset läpi. Hoidan myös kaikki koulutettavat itse. Pääsääntöisesti teen sisäänratsastuksia sekä ratsastan koulutettavia reining hevosia.
Päivät ei kuitenkaan ole pelkkää ratsastamista. Lisäksi töihin kuuluu mm. paikkojen ylläpitäminen, siivoaminen, hevosten vieminen eläinlääkärille, tiineiden tammojen huolenpito ja tarkkailu, hevosten ruokkiminen ja kaikki muu normaaliin talliarkeen kuuluva.
Odotin alun olevan hieman hitaampi asiakkaiden ja koulutushevosten suhteen, mutta yllätyin positiivisesti siitä, että olen jo saanut useampia koulutushevosia. Valmennuksia pidän kotitilalla kuin myös muualla, useasti lennän valmentamaan.
Kysyttäessä seuraavien vuosien suunnitelmista, Elena kertoo kaiken olevan vielä avoinna. Tyytyväisyys tämänhetkiseen elämäntilanteeseen näkyy, kaikki on hyvin juuri nyt.
Elena toivottaa suomalaiset asiakkaat tervetulleiksi Stall Skäggetorpiin, joko treenaamaan tai vaikka Ruotsin läpikulkumatkalla lepohetkelle. Tilalla on vieraskarsinoita ja huoneita ratsastajille, joissa on mukana yöpyä. Matkaa tilalle on alle tunti Tukholmasta, jonne lauttayhteys Suomesta on nopea ja ongelmaton. Elenalla on tälläkin hetkellä myynnissä muutamia reining hevosia, ota siis rohkeasti yhteyttä jos etsit uutta kisa- tai harrastekumppania.
Elenan valmentajina vuosien varrella ovat toimineet mm. Tim McQuay, Mark Shaffer, Craig Schmersal, Jimmy Van Der Hoeven, Tom McCutcheon sekä Dany Tremblay.
Elena Wuorimaan tärkeimmät saavutukset mm:
NRHA EM-pronssi, Limited Non Pro 2021
junioreiden FEI MM 5. sija 2019
Suomenmestaruus, reining 2021
Suomenmestaruus hopea, reining 2022
Scandinavian L1 Open Derby hopea 2023
Scandinavian L1 ja 4 Non Pro Derby hopea 2021
Scandinavian L1 ja 4 Non Pro Derby kulta 2019
Suomenmestaruus, Ranch riding 2022 ja 2021, 2020
#elenawuorimaa #haidachinohollywood #onelastnite #reining #nrha #nrhafinland #reiningfinn #lännenratsastus #ratsastus
Elenaa voit seurata seuraavissa kanavissa:
Stall Skäggetorp:
コメント